tiistai 27. tammikuuta 2015

Eri värjäysideoita!

Värjäysideat!


Meillä oli etätehtävänä tehdä 3 eri värjäysideaa ja nimenomaan piirrustukset piti tehdä ainakin kaavakuvina, ja jos halusi niin sai piirtää myös kuvan millainen lopputulos olisi. Värejä ei tarvinnut tietää vaan ideana oli käyttää erilaisia palkkeja, ympyröitä, neliöitä jotka merkkaavat sitä millaiseen osioon väri tulee.
 Tässä minun ideani!

Ideana siis ensimmäisessä ideassa on ihan etuhiuksiin tehty vahva raita jossa ei ole poimittu raitaosioita vaan se on tehty palkkina niin että raita on todella vahvana siinä. Mielestäni väreiksi sopisi erityisesti punaiset hiukset ja raita osuus kirkas oranssi. 

Toisessa idea on että on tehty vähän limittäin kaksi palkkia ja ne olisi vielä pätkäisty valmiissa työssä poikki kesken niin että eroavat sieltä tehosteina.

Viimeisessä idea oli että on tehty palkki joka on taas valmiissa työssä poikkaistu poikki kesken eli hiukset eivät siis jatku yhtä pitkäksi kuin muut hiukset ja palkin päälle olisi laitettu vielä raitoja.

Jaa sitten asiasta toiseen!
Ensimmäisessä postauksessa sanoin että todennäköisesti kirjoittelen meidän koirasta jos jotain hassua tapahtuu. No nyt sitten viime viikon keskiviikkona Vekku oli mun äitin koirien kanssa aitauksessa ja kun tultiin takaisin kotiin niin huomasin että verta oli pitkin lattiaa ja sillä oli aikamoinen vekki, seuraavana päivänä sitten suunnattiinkin eläinlääkäriin ja tuomio oli heti että haava on tikattava, no Vekku sitten nukutettiin ja eläinlääkäri vei sitten hänet parsittavaksi ja me lähdettiin sitten käymään pikaisesti kaupassa. No kun sitten päästiin taas takaisin eläinlääkärin pihaan niin ne soittikin mulle sieltä ja sanoi sitten että olikin vähän isompi hole että varpaan jänne on myös puoliksi poikki ja kysyi multa sitten että haluanko että sekin ommellaan kiinni, mut sitten lysti nousisikin 200eurosta yli 500 euroon. Tai sen voisin myös jättää tikkaamatta ja se parantuu sitten n.4-8:ssa viikossa, sanoin sitten että ei tarvitse jännettä tikata. (köyhä opiskelija kun olen :D) 
Nyt vauvalla on sitten 4 tikkiä jalassa ja jalka paketissa ainakin 4 viikkoa.
Kyllä on huomannu että ei oo päässy purkamaan energiaansa kun heti kun ulos pääsee niin kauhee riehuminen lumessa ja yritetään sitten juosta hihnan toisesta päästä toiseen. 
Tässä kuvia Vekusta eläinlääkärissä kun alkoi vähän väskättämään ja sitten kun päästiin kotiin ja oli vielä vähän tokkurassa. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti