tiistai 10. helmikuuta 2015

Permanentti


Permanentti


Permanentti sanasta tulee monelle kauhukuvia 80-luvun kamalista kiharapilvistä ja säkkäristä kiharista, tämän takia nykyään käytetään permanentista myös nimeä rakennekäsittely. Permanenttia tehdessä ei tarvitse aina hakea tällaista kiharapehkoa, sillä voidaan mm, nostaa tyveä, luoda vain lievää taipuisuutta hiuksiin ja ennenkaikkea permanentti toimii kampauksen pohjana, rakennekäsitellyssä hiuksessa kampaukset pysyvät paremmin.
Erilaiset kiharat saavutetaan käyttämällä eri kokoisia rullia, mitä isompi rulla sitä suurempi kihara, tässä vielä kuva havainnoillistamaan.


Miten rakennekäsittely sitten toimii? Rakennekäsittelyssä vaikutetaan hiuksen valkuaisaineketjuun joka sijaitsee hiuksen kuitukerroksessa. Permanenttia tehdessä tarvitaan ainakin kahta ainetta, ensin tietenkin rullataan hiukset, rullauksen jälkeen hiuksiin laitetaan ensimmäinen aine joka on nimeltään permanenttiaine, tämä aine katkaisee valkuaisaineketjussa sijaitsevat rikkisillat jotka määrittelevät millainen hius on (suora, kihara). Kun permanenttiaine on vaikuttanut n.30% rikkisilloista on katkennut. Tämän jälkeen permanenttiaine huuhdellaan hyvin pois (edelleen rullat päässä), pyyhekuivataan ja tämän jälkeen tulee toinen aine joka on nimeltään kiinnitysaine, tämä kiinnittii katkaistut rikkisillat uudestaan ja nyt kun hiukset ovat rullalla, rikkisiltojen päät kiinnittyvät lähimpiin päihin jolloin hiuksen rakenne muuttuu, kun kiinnitysaine on vaikuttanut 5min, rullat poistetaan ja laitetaan lisää kiinnitysainetta annetaan olla jälleen 5min jonka jälkeen huuhdellaan ja näin rakennekäsittely on valmis.
Tässä kuvaa meidän permanenttikaapista josta tulee muuten hirveä löyhkä, joten muistakaahan laittaa korkit kiinni !:D


Miten rakennekäsiteltyä hiusta sitten tulisi hoitaa? Rakennekäsittely vaurioittaa aina hiusta jonkin verran joten permanenttauksen jälkeen tulisi käyttää mietoja hoitavia shamppoita ja hoitoaineita ja ei missään nimessä tule käyttää esimerkiksi hilseshamppoota koska sillä saa uuden permanentin lähtemään nopeasti.
Permanentin viimeistelyyn on monia keinoja riippuen tietenkin minkälainen permanentti on tehty, jos on tehty vain loivia laineita voidaan hius kuivata suht normaalisti mieluiten kuitenkaan kampaamatta sitä jos haluaa että laineikkuus näkyy hiuksessa. Jos on tehty hieman tiukempi kihara hiukseen ja haluaa pitää sitä kiharana kannttaa hankkia fööniin liitettävä softeri, sillä saa helposti ja nopeasti hiukset kuivattava ja kiharat säilyvät, softeria tulee kuitenkin käyttää oikein etteivät kiharat aukea liikaa jolloin tuloksena on ei niin kaunis kiharapehko, helpoiten kotona permanentin saa viimeisteltyä vain niin että suihkun jälkeen pyörittelee kiharat tai rutistelee ja antaa kuivua itsellään.


Sitten itse blogitehtävään eli erilaisiin rullauksiin.

Perusrullaus

Kuten nimikin jo kertoo perusrullaus on ehkä eniten käytetty rullaus permanenttia tehdessä ja tietyllä tavalla niistä myös monipuolisin ja sitä voidaan myös soveltaa monin tavoin.
Perusrullauksissa hiuksiin tehdään enisin osiot. Osiot aloitetaan tekemällä otsalta niskaan rullan levyinen osio, rullat rullataan edestä taaksepäin, tämän jälkeen sivut puolitetaan ja ne rullataan ylhäältä alaspäin. Perusrullausta tehdessä täytyy kiinnittää huomiota keskiosion ja sivuosioiden yhtymiskohtaan ettei niiden väliin jää ikävää rakoa (kuten toisessa kuvassa:D) koska se näkyy myös lopputuloksessa.

Tässä kuvat itse tekemästäni perusrullauksesta.

Tiiliskivirullaus

Nimestä voi taas päätellä aika paljon, tässä rullauksessa siis ei tarvitse etukäteen tehdä jakoja vaan aloitetaan rullaaminen edestä ja siirrytään taakse niskaan asti samalla periaatteella. Eli ensimmäiseksi laitetaan eteen yksi rulla ja sen jälkeen kaksi rullaa vähän vinoon ja sitten aletaan rullaamaan niin että seuraavat rullat ovat edellisien puolessa välissä, aivan kuten tiiliseinässä, välillä joutuu tekemään niinsanottuja täyterivejä joka tarkoittee että välillä laitetaan ainoastaan esimerkiksi kolme rullaa yhteen riviin, tarkkasilmäiset huomaavat tämän kuvasta. Tiiliskivirullauksessa täytyy suunnitella ennen uuden rivin aloittamista vähän etukäteen miten rullat aikoo sijoittee koska on ikävää jos rullaus ei onnistukkaan ja täytyy purkaa rullia. Itse tykkään todella paljon tehdä tiiliskivirullausta. Tämä rullaus soveltuu erityisesti lyhyeen hiukseen siksi että tämä ei jätä selviä välejä hiukseen kuten esimerkiksi perusrullauksessa saattaisi käydä. Tämä on myös hyvä rullaus jos asiakas kampaa yleensä kaikki hiukset taakse, rullat kun käännetään tässä edestä taaksepäin.

Ja kuvaa itse tekemästäni tiiliskivirullauksesta.




Viuhkarullaus

Tämän rullauksen nimestä ei ehkä olekkaan niin helppoa välttämättä päätellä millainen rullaus on mutta kyllä se vähän osviittaa antaa. Viuhkarullauksessa tehdään yksi ositus joka on sama kuin perusrullauksen ensimmäinen ositus, eli keskelle päätä, otsalta niskalle rullan levyinen osio joka myös rullataan kuin perusrullauksessa. Sivut ovatkin sitten vähän erilaiset, eli sivut aloitetaan edestä ja edetään taaksepäin. Tällä kertaa rullat pitäisi saada meneen kuin viuhka, hankala selittää mutta kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tämäkin rullaus on erityisen hyvä jos asiakas kampaa hiuksensa taaksepäin. Tässä rullauksessa tulee kiinnittää erityisesti huomiota oikeaan vetokulmaan rullatessa tai muuten rullan jompikumpi pää jää löysäksi. Itselleni jäi erityisesti mieleen että sivuja tehdessä oli todella tukala työasento vaikka harjoituspäätä pystyy kuitenkin kääntämään ja taivuttamaan aika paljon, Vielä hankalampi asento on varmasti kun tehdään oikealle asiakkaalle koska asiakkaan päätä ei viitsi niin ääriasentoihin taivuttaa ettei asiakkaalle tule sitten tukalat oltavat. 

Tässä kuva joka on otettu Susanna Salmiselta (kiitos sussu:))


Spiraalirullaus

Spiraalirullaus on näistä rullauksista työläin koska osiot ovat niin pieniä ja rullia tulee todella paljon päähän. Spiraalirullausta käytetään erityisesti pitkien hiusten permanentteihin jolloin kiharat laskeutuvat kauniisti. Itselläni ei ole tästä rullauksesta kovin paljon kokemusta, itse pidän enemmän näistä edellämainituista rullauksista. 

Kuva spiraalirullauksesta otettu Elina Kokkoselta (Kiitos :)! )


Loppukevennykseksi vielä kuva rullauksesta jonka kuivatin hairmasterissa ja avasin, ei ollut kovin hyvä idea sillä itsehän se piti myös selvittää :D


Huhhuh tulipas pitkä postaus, toivottavasti jaksoitte lukea ja tykkäsitte. Nyt täytyy suunnatta nukkumaan päin jotta jaksaa huomenna köpötella Turussa tukkumyymälöissä. Heissan!

4 kommenttia:

  1. Hei Camilla!

    Eksyin blogiisi etsiessäni tietoa loivasta permanentista. Onko sellainen mahdollista tehdä esim. Sormikiharoilla? Oma hiukseni on sen verran hankala ja raskas että edes kampaajalla tehdyt kiharat eivät kestä kuin hetken, saati että itse kihartaa.

    VastaaPoista
  2. Hei!
    Olen tässä kauan etsinyt tietoa, mistä ihmeestä saan siis ostettua permanenttiaineen ja rullat? Googlettamalla ei millään löydä ja isoissa tavarataloissa ei netin mukaan myöskään ole. Kotipermanenttia siis suunnittelen. Saako vaan kampaamoista ja paljonko maksaa?
    Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos nyt et oo jo löytäny niin villikiharan sivuilta pystyy tilaa aineet ja rullat.

      Poista
  3. Onko väliä minkälaisia rullia käyttää? Vai pitääkö olla ihan PERMANENTTIrullat?

    VastaaPoista